Hei! Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä ja muita vastaavia työkaluja. Lisäksi seuraamme kävijäliikennettä anonyymisti. Voit sallia välttämättömät evästeet, tietyt evästeet tai kaikki evästeet. Lue lisää tietosuojaselosteestamme
Etusivu > Kaikki artikkelit > Uusiutuva lääkehoito haastaa lääkkeiden nykyisen arviointijärjestelmän
Uusiutuva lääkehoito haastaa lääkkeiden nykyisen arviointijärjestelmän
Uusiutuva lääkehoito haastaa lääkkeiden nykyisen monipolvisen lääkkeiden arviointijärjestelmän, toteaa sosiaali- ja terveysministeriön STM:n johtava asiantuntija Lauri Pelkonen. Tästä syystä arviointitoimintaa ollaankin uudistamassa vastaamaan paremmin toimintaympäristön muutoksia.
– Tilanne on poikkeuksellinen, sillä koko toimiala näkee yhteisen ison tavoitteen ja ison kuvan yksimielisesti. Pohjatyötä on tehty paljon. Olen optimisti ja luotan siihen, että pääsemme eteenpäin, Pelkonen toteaa.
Pelkonen puhui lääkkeiden kansallisen arviointitoiminnan kehityksestä ja tulevaisuudesta Medaffconin Emma-asiakastilaisuudessa.
Pelkonen siirtyi sosiaali- ja terveysministeriön STM:n johtavaksi asiantuntijaksi tammikuussa. Tehtävässään hän koordinoi lääkkeisiin ja apteekkitalouteen liittyvien hallitusohjelmakirjausten valmistelua. Hän työskentelee johtavan asiantuntijan tehtävässä vuoden 2026 loppuun asti, minkä jälkeen hän palaa Hilan johtajaksi.
Lääkkeet ja apteekkitalous -hanke varmistaa rationaalisen lääkehoidon toteuttamisen
Pelkosen johtama Lääkkeet ja apteekkitalous -hanke jatkaa lääkeasioiden uudistusta Juha Sipilän hallituksen tiekartan pohjalta ja varmistaa rationaalisen lääkehoidon toteutumisen. Siinä valmistellaan ja pannaan toimeen hallitusohjelman lääkeasioita ja apteekkitaloutta koskevat tavoitteet.
– Uudistuksen tavoitteena on parantaa lääkehoitojen vaikuttavuutta, turvallisuutta ja laatua sekä taloudellisuutta, yhdenvertaisuutta ja saatavuutta. Rakenteellisilla uudistuksilla pyritään parantamaan julkisen talouden kestävyyttä, STM:n johtava asiantuntija Lauri Pelkonen toteaa.
Hanke on poikkeuksellisen laaja. Sen asiakokonaisuudet ovat apteekkisääntely ja apteekkitalous, lääkkeiden arviointitoiminnan kehittäminen ja uusien lääkkeiden käyttöönotto, lääkehoidon digitaalisuus ja tiedonhallinta, lääkehoidon ohjaus ja lääkkeiden saatavuus.
– Näistä poliittisesti kiinnostavin asia on apteekkitalous ja sen sääntely. Näkemyserot apteekkitoiminnan kehittämisestä ovat hyvin moninaiset, Pelkonen sanoo.
Lääkeasioiden uudistus on hallituskaudet ylittävä hanke, joka alkoi pääministeri Juha Sipilän hallituskaudella tiekartan valmistamisella. Pääministeri Sanna Marinin hallituskaudella tehtiin erilaisia selvityksiä lääkealan kehittämisestä. Ne ovat taustalla nykyisen pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman lääkeasioiden kirjaukset.
Pelkosen mukaan koskaan aiemmin hallitusohjelmassa ei ole ollut yhtä paljon lääkeasioita kuin nyt pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa on.
Uusien lääkkeiden käyttöönotto pääministeri Orpon hallitusohjelmassa
Jatketaan lääkeasioiden uudistusta: Varmistetaan rationaalisen lääkehoidon toteutuminen. Tavoitteena on parantaa muun muassa lääkehoitojen vaikuttavuutta. Lääkeasiat osaksi TKI-kasvuohjelmaa
Lääkehoidon ja –huollon ohjausta kehitetään yhtenäisesti osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa.
Vaikuttavien menetelmien ja parhaiden käytäntöjen käyttöä koskeva kokonaisuus: Vaikuttavuutta pyritään edistämään palvelujärjestelmässä.
Kansallisesti painotetaan vaikuttavia menetelmiä ja vähennetään vähähyötyisiä hoitoja ja tutkimuksia. Päätökset perustuvat kansalliseen sosiaali- ja terveydenhuollon menetelmien ja lääkkeiden arviointityöhön.
Turvallinen ja vaikuttava lääkehoito: Avolääkkeiden ja laitoshoidon lääkkeiden arviointitoimintaa uudistetaan.
Parannetaan lääkehoitojen kustannusvaikuttavuutta ja tutkittuun tietoon perustuvaa lääkkeen määräämistä ja käyttöä.
Jatketaan ehdollista korvattavuutta.
Lääkkeiden arviointitoiminta uudistuu kolmen kokonaisuuden avulla
Lääkkeiden arviointitoimintaa uudistetaan vastaamaan paremmin toimintaympäristön muutosta etenkin kolmen kokonaisuuden avulla: Yhteiseurooppalaiset lääkkeiden kliiniset arviot(EU HTA) tulevat voimaan asteittain vuodesta 2025 alkaen. Vuonna 2025 mukaan tulevat syöpälääkkeet ja ATMP-valmisteen, vuonna 2028 harvinaislääkkeet ja vuonna 2030 kaikki lääkkeet. Terveydenhuollon menetelmien vaikuttavuutta pyritään lisäämään palvelureformihankkeella. Pelkosen johtama Lääkkeet ja apteekkitalous -hanke sisältää lääkehoitojen arvioinnit.
Palvelureformin avulla hallitus pyrkii uudistamaan ja vahvistamaan kansallista terveydenhuollon menetelmien arviointia kokoamalla osaamisen ja resurssit yhdeksi kokonaisuudeksi. Käyttöön otetaan yhdenmukaisesti arvioituja, vaikuttavia ja kustannusvaikuttaviksi todettuja menetelmiä sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Lääkehoitojen monikanavaisen rahoituksen purkamisesta ei ole linjausta hallitusohjelmassa. Teemoista se on ollut eri hallitusten agendoilla pisimpään, lähes kaksikymmentä vuotta. Pelkonen ei usko, että se tulee toteutumaan vuonna 2026, kuten pääministeri Sanna Marinin hallitus linjasi.
Terveydenhuollon menetelmien arvioinnin HTA-asetuksen kansallinen implementointi, hallituksen esitys syksy 2024
Avo- ja sairaalalääkkeiden yhtenäiset arviointiprosessit, hallitusohjelma o Työryhmä valmistelemaan ehdotuksia, deadline syksy 2025 o Vaiheittainen eteneminen: sairaalalääkeprosessien yhtenäistämine o Tiivis yhteys sosiaali- ja terveydenhuollon menetelmien laajempaan uudistamiseen
Lääkekorvausjärjestelmän ehdollisen korvattavuuden jatko o Määräaikainen lainsäädäntö 12/2025 – mallin vakinaistaminen ja kehittämistarpeet
Muita mahdollisia asioita o Lääkekorvausjärjestelmän toimivuus, yksilöllistyvät hoidot (selvityshenkilö professori Heikki Ruskoahon ehdotukset)
Lataa tästä kooste ”Lääkkeiden arviointitoimintaa uudistetaan vaiheittain.”
Monimutkaisuus vaikeuttaa nykyistä arviointitoimintaa
Pelkosen mukaan nykyisen arviointitoiminnan iso ongelma on monimutkaisuus, arviointitoiminnan heikko ennakoitavuus, resurssien riittämättömyys kaikkien uusien lääkkeiden ja käyttöaiheiden arviointiin sekä se, että Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston Palkon suositukset eivät ole sairaalalääkkeissä sitovia.
– Monimutkaisuutta aiheuttaa se, että lääkkeen annostelutapa määrittää prosessin. Siihen osallistuu useita viranomaisia, ja arviointi- ja päätöksentekoperusteet ovat erilaiset, Pelkonen toteaa.
Uusien lääkkeiden hallittua käyttöönottoa vaikeuttaa tilanne, jossa resurssit ovat rajalliset, hoidoille on kasvava tarve ja teollisuudella on kyky luoda rajattomasti uusia mahdollisuuksia.
Näyttöön perustuvassa päätöksenteossa arviointiin liittyy haasteita. Keskeinen kysymys on se, voidaanko saavutettavia terveyshyötyjä pitää riittävinä suhteessa aiheutuviin kustannuksiin.
Medaffcon Oy tarjoaa tutkimus- ja asiantuntijapalveluita lääketeollisuuden ja terveydenhuollon tarpeisiin. Sen järjestämässä kutsuvierastapahtuma Emmassa käsiteltiin arviointitoiminnan kehitystä ja tulevaisuuden näkymiä osana uusien lääkkeiden käyttöönottoa ja korvattavuusprosesseja sekä terveydenhuollon rekisteriaineistojen hyödyntämistä ja innovatiivisia uusia mahdollisuuksia. STM:n johtava asiantuntija Lauri Pelkonen puhui tapahtumassa arviointitoiminnan kehityksestä ja tulevaisuudesta. Tapahtuma järjestettiin 10.4.2024 EMMA-museossa, Espoossa.
Jarmo liittyi osakkaana ja toimitusjohtajana Medaffconiin vuonna 2010 työskenneltyään sitä ennen erilaisissa lääketeollisuuden asiantuntija- ja johtotehtävissä kahdeksan vuoden ajan. Jarmolla on taloustieteellinen peruskoulutus ja ennen lääketeollisuuteen siirtymistä hänellä oli virka Turun kauppakorkeakoulussa ja hän työskenteli myös tutkijana Turun Yliopistollisessa sairaalassa.
Jarmolla on vahva osaaminen uusien terveysteknologian innovaatioiden ja viranomaisten, markkinoiden ja asiakkaiden vaatimusten ja odotusten yhteensovittamisesta. Hän tuo Medaffconiin lisäksi kattavaa kokemusta terveystaloustieteestä ja sen sovelluksista tutkimuksen ja kaupallistamisen näkökulmasta sekä laaja-alaista ymmärrystä jatkuvasti muuttuvasta toimintaympäristöstä.
“Access-näkökulmasta Suomen terveysteknologiamarkkina muuttuu koko ajan vaativammaksi ja siksi myös omasta näkökulmasta kiinnostavammaksi. Toisaalta lisääntyvät vaatimukset terveydenhuollon vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden osoittamiseksi laajentavat toimintakenttää ja Medaffconin mahdollisuuksia olla mukana kehittämässä terveydenhuoltoa kokonaisuutena.”
Tomi Vahevaara liittyi Medaffconiin tammikuussa 2017 myyntijohtajana. Tomi on työskennellyt lääkealalla yli 35 vuotta, jonka johdosta hänellä on monipuolinen kokemus kansainvälisistä tutkivan lääketeollisuuden asiantuntija- ja johtotehtävistä sekä laaja terapia-aluetuntemus. Ennen Medaffconille siirtymistään, Tomi toimi kymmenen vuotta Eli Lillyn toimitusjohtajana vastuualueinaan Suomi, Baltia ja Puola.
Tomi omaa vahvan ja monipuolisen osaamisen lääkealan eri tehtävistä ja on erittäin verkottunut koko terveysalalla. Hän toimii myös Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön hallituksen puheenjohtajana ja Suomen Lääkevahinkokorvausosuuskunnan hallituksen jäsenenä. Tomia kiinnostaa alalla erityisesti terveysalan valtavat elinkeinopoliittiset mahdollisuudet Suomelle ja Suomessa toimiville terveysalan yrityksille.