Sydämen vajaatoiminta Suomessa: kliiniset ominaisuudet, kuolleisuus ja terveydenhuollon resurssien käyttö

Medaffconin uusi tosielämän tietoon perustuva tutkimus sydämen vajaatoiminnasta korostaa oireyhtymän vakavuutta ja uusien hoitomuotojen tarvetta.

Sydämen vajaatoiminta on monitahoinen oireyhtymä, jossa sydänlihaksessa tapahtuvat muutokset vaikuttavat sen ominaisuuksiin ja toimintaan. Taudin esiintyvyys on arviolta 1-12 % Euroopassa ja Yhdysvalloissa, ja esiintyvyys suurenee jyrkästi iän myötä. Potilaat jaetaan kahteen ryhmään sydämen ejektiofraktion perusteella: diastolinen sydämen vajaatoiminta ja systolinen sydämen vajaatoiminta, johon liittyy heikentynyt vasemman kammion supistusvireys. Suomalaisten vajaatoimintapotilaiden jakautumista näihin ryhmiin ei ole aiemmin tutkittu. Tässä uudessa retrospektiivisessä rekisteritutkimuksessa tavoitteena oli kuvailla sydämen vajaatoimintapotilaita, sekä arvioida taudin ilmaantuvuutta, esiintyvyyttä, kuolleisuutta ja elossaoloaikaa, sekä terveydenhuollon resurssinkäyttöä.

Tutkimuksen aineistona käytettiin Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä sydämen vajaatoiminta diagnoosin vuosina 2004-2013 saaneiden aikuisten potilaiden sähköisiä potilasrekisteritietoja. Tutkimuksessa käytettiin kahta potilaspopulaatiota: suurempaan kohorttiin (n=15 594) kuuluivat kaikki diagnoosin saaneet potilaat ja tietoja käytettiin vain taudin ilmaantuvuuden ja esiintyvyyden arviointiin, kun taas pienemmän kohortin (n=8 833) potilaat olivat antaneet suostumuksen tietojensa tarkempaan analyysiin. Jälkimmäiselle ryhmälle koostettiin iän ja sukupuolen suhteen vertailukelpoinen kontrollipopulaatio. Tutkimuksessa verrattiin sydämen vajaatoimintapotilaiden ja kontrolliryhmän komorbiditeetteja, kuolleisuutta ja terveydenhuollon resurssinkäyttöä.

Sydämen vajaatoiminnan ilmaantuvuus vuonna 2013 oli 3.2/1000 henkeä ja esiintyvyys 13.9/1000 henkeä. Sekä ilmaantuvuus että esiintyvyys nousivat iän myötä ja pysyivät melko tasaisina koko tutkimuksen ajan. Pienemmän potilaskohortin potilaista 71 %:a ei voitu jakaa diastolisen tai systolisen sydämen vajaatoiminnan ryhmiin puuttuvien tietojen takia. Näille potilaille ei joko olla tehty sydämen ultraäänitutkimusta tai tietoa ei löytynyt potilasrekistereistä. Yleisimmät komorbiditeetit olivat munuaisten vajaatoiminta, essentiaalinen verenpainetauti, krooninen iskeeminen sydänsairaus, keuhkokuume, tyypin 2 diabetes, eteisvärinä, sydäninfarkti ja kaihi. Näistä kaikki paitsi kaihi olivat yleisempiä vajaatoimintapotilailla kontrolleihin verrattuna. Vajaatoimintapotilaiden kuolleisuus oli huomattavasti kontrolliryhmää korkeampi: viiden vuoden yleinen kuolleisuusriski oli 62.6 % vs. 28.3 % ja ikä oli kuolleisuuden vahvin ennustetekijä. Sydämen vajaatoimintapotilailla oli myös enemmän sairaalakäyntejä (poliklinikka ja päivystys) ja useampia sairaalajaksoja kontrolliryhmään verrattuna, eli korkeampi resurssinkäyttöaste.

Tämä tosielämän tietoon perustuva tutkimus on ensimmäinen, jossa tutkittiin suomalaisten potilaiden jakautumista diastolisen tai systolisen sydämen vajaatoiminnan ryhmiin ejektiofraktion perusteella. Yllättäen tieto oli saatavilla vain 29 %:lle potilaista, vaikka sydämen ultraäänitutkimus on Käypä hoito-suosituksen mukaan keskeinen kuvantamismenetelmä vajaatoiminnan diagnostiikassa. Potilaat, joille tietoa ejektiofraktiosta ei löytynyt, olivat keskimäärin 9 vuotta vanhempia, joten on mahdollista, että ultraäänitutkimus jätettiin tekemättä potilaan korkean iän vuoksi. Lisäksi tämä tutkimus osoitti, että vaikka sydämen vajaatoiminnan hoito Suomessa on optimoitua, potilaiden ennuste on edelleen huono ja kuolleisuus korkea, mikä korostaa taudin vakavuutta ja uusien hoitomuotojen tarvetta.