Ylijohtaja emerita Sinikka Rajaniemi pitää välttämättömänä lääkeasioiden saamista hallitusohjelmaan. Hän selvitti viime vuonna lääkehoidon ohjauksen kehittämistä.
Sosiaali- ja terveydenhuoltoa uudistettaessa lääkeasioiden tulisi aina olla mukana keskustelussa, toteaa ylijohtaja emerita Sinikka Rajaniemi. Hän teki sosiaali- ja terveysministeriölle alkuvuonna lääkehoidon ohjauksen kehittämistä koskevan raportin.
Rajaniemen mukaan lääkeasioiden huomioiminen soten kokonaisuudessa on olennaista, koska lääkkeet ovat yleisimpiä hoitomenetelmiä terveydenhuollossa. Vaikka tämä kuulostaa selvältä, sitä se ei ole. Lääkeasiat jäävät helposti muiden soteaiheiden jalkoihin valtakunnallisessa päätöksenteossa.
”Lääkeasioiden saaminen vaikkapa hallitusohjelmaan ei ole itsestään selvää, vaan vaatii paljon työtä”, Rajaniemi sanoo.
Lääkehoidon ohjauksen haasteet tunnetaan hyvin ja niiden ratkaisemisesta on tehty vuosien varrella useita ehdotuksia, joista Rajaniemen raportti on yksi. Raportti sisältää myös ehdotukset tulevien vuosien toimenpiteiksi, joiden avulla lääkehoidon ohjauksen kokonaisuus järkevöityisi.
Nykyinen lääkehuollon, lääkehoidon ja viranomaistoiminnan kokonaisuus on monimutkainen. Toimijoita on paljon ja tehtäväjaot hajaantuvat, koska kunnollista koordinaatiota ei ole.
Rajaniemen mukaan tämä aiheuttaa merkittäviä ongelmia niin potilaille kuin yhteiskunnalle. Esimerkiksi lääkehoidon kustannusten ja niiden kehityksen kokonaisuus ei ole minkään tahon hallinnassa, potilaat ovat eriarvoisessa asemassa hoitokäytäntöjen ja eri lääkekorvausmallien takia ja lääkeyritysten näkökulmasta Suomi on haastava saarimarkkina, jolle uusien valmisteiden tuominen on monimutkaista.
Rajaniemi ei raportissaan nimeä tahoa, jolle lääkehoidon kokonaisuuden koordinointi tulisi vastuuttaa. Hän katsoo, että eri toimijoiden tulee päättää siitä yhdessä hyvän kokonaiskuvan pohjalta. Rajaniemen mielestä sosiaali- ja terveysministeriön tulisi kuitenkin vastata lääkehoidon ohjauksen kehittämisen etenemisestä.
Rajaniemi katsoo, että lääkehoitojen arviointitoiminnan kehittäminen ja näyttöön perustuva päätöksenteko ovat asioita, joiden suunnasta on jo olemassa hyviä suunnitelmia eikä näiden uudistusten toteutuminen ole riippuvainen esimerkiksi hyvinvointialueiden tilanteesta.
”Näitä uudistuksia voisi lähteä toteuttamaan nopeallakin aikataululla.”
Päätökset kohdentaa rahoitusta avo- ja sairaalalääkkeisiin syntyvät nykyisin viiden eri prosessin seurauksena ja pohjautuvat erilaisiin perusteisiin. Uusien lääkehoitojen kehitys on Rajaniemen mukaan ajanut auttamattomasti ohi nykyisen arviointimenetelmän.
”Tarvittaisiin yksi HTA-viranomainen eli lääkehoitojen arvioinnista vastaava viranomainen ja yksi hinnoista neuvotteleva viranomainen.”
Marinin hallituksen sote-ministerityöryhmän linjauksen mukaan lääkekorvausten rahoitusvastuu siirrettäisiin hyvinvointialueille vuonna 2026.
Rajaniemen mukaan kokonaisvastuun avohoidon lääkehoidoista tulee ollakin hyvinvointialueilla. Hyvinvointialueille tämä merkitsee yhtä isoa vastuualuetta muiden niiden vastuulla olevien isojen kokonaisuuksien lisäksi. Lääkekorvausjärjestelmän tulisi Rajaniemen mukaan olla kansallinen.
”On välttämätöntä, että hoitoketjut ja hoitopolut saadaan hyvinvointialueilla kuntoon ja lääkehoidot ovat osa tätä kokonaisuutta. Rahoitus on saatava hoidettua niin, että vaikuttava lääkehoito on potilaille turvattu, ja he ovat yhdenvertaisessa asemassa hyvinvointialueesta riippumatta.”
Hyvinvointialueet ja niiden päättäjät ovat uusia toimijoita lääkehoidon päätöksenteon kokonaisuudessa. On vielä näkemättä, millaiseksi hyvinvointialueiden ja lääkeviranomaisten yhteistyö muodostuu.
”Se on valtava haaste. Tuota yhteistyötä pitää tietoisesti rakentaa.”
Olennaista lääkehoitojen ohjauksen uudistamisessa ja kehittämisessä on kunnollisen kokonaiskuvan rakentaminen. Tämä vaatii tiedon saamista ja hyödyntämistä eri lähteistä.
Tiedon hyödyntäminen on olennaista myös sairaalalääkkeiden arvioinnissa, koska markkinoille tulee lääkevalmisteita aiempaa varhaisemmassa vaiheessa. Yhä useammin uusien lääkevalmisteiden käyttöönottoon liittyvän päätöksenteon yhteydessä on saatavissa vain vähän tai ei ollenkaan näyttöä lääkevalmisteen vaikuttavuudesta ja turvallisuudesta, ja näyttö voi perustua vain lyhyen aikavälin kokemukseen. Tällöin olisi tärkeää kerätä tietoa lääkkeiden vaikuttavuudesta ja turvallisuudesta tosielämän tiedon pohjalta.
Rajaniemen mukaan kansallista ohjausta tulee kehittää siten, että Suomen on mahdollista olla vaikuttavasti mukana myös tosielämän tiedon hyödyntämisessä.
Tällä hetkellä tiedon hyödyntämisessä on haasteita ja kaikkea olemassa olevaa tietoa ei voida hyödyntää kansallisten tietovarantojen puutteiden ja sote-tietojen toisiokäyttöä koskevan toisiolain tulkintojen vuoksi.
Rajaniemen raportin julkaisun jälkeen STM on julkistanut myös raportin lääkehoitojen ohjauksen ja rahoituksen kehityksen suuntaviivoista.
Ensi viikolla Kööpenhamina täyttyy terveystaloustieteen osaajista, yli viisituhannen lääketeollisuuden ja terveydenhuollon ammattilaisen kokoontuessa ISPOR-konferenssiin. Terveystaloustieteen konferenssina tunnetussa ISPORissa tosielämän tieto ja tosielämän näyttö ovat tänä vuonna keskeisessä roolissa.
Lääkehoidot tulisi sisällyttää osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen ohjausta, jotta niiden valtakunnallinen ohjaus tehostuisi. Tämä on asetettu keskeiseksi tavoitteeksi, kun lääkehoidon ohjausta ja rahoitusta uudistetaan.
Tosielämän tietoa (RWE) olisi hyödyllistä käyttää lääkkeiden hallittua käyttöönottoa ja käyttöä koskevan päätöksenteon tukena. Kaikkea...